Jakso 2: Kateus

Puhujana Arto Köykkä.

"Kateus on siitä todella pirullinen juttu, että se on aina lähellä. Se on joko meidän lähisuhteissamme tai sisällämme. Mitä kauemmas asiat menevät, sitä pienempää se on.

Olen joskus lukenut ranskalaisen maanjäristysten ja tulivuoren purkausten tutkijan ajatuksia tästä aiheesta. Hän mainitsi kreikkalaisen maanjäristysten tutkijan ja kertoi, että tämä on kehittänyt maanjäristyksiä luotettavasti ennustavan menetelmän. Ranskalainen tutkija kommentoi kreikkalaista niin, että ”kateus heikkenee etäisyyden kasvaessa”. Tämän kreikkalaisen katkerimmat vihamiehet ovat Kreikassa, koko lailla katkerat Italiassa, jokseenkin katkerat Ranskassa, mutta sitten Moskovassa ei ole kadehtijoita juuri ollenkaan ja tuskin yhtään Pekingissä. Kateus on aina meidän välillämme ja lähellä, ja sen takia se on myös kipeä asia.

Kymmenessä käskyssähän ei kateutta mainita ollenkaan. Ei sanota, että älä ole kateellinen. Oikeastaan sitä ei voisi mainitakaan, koska kateus ei ole ihmisen hallittavissa oleva asia. Ei voida päättää, että en ole enää kateellinen. Toiselta ei oikeastaan voi pyytää anteeksikaan sitä, että on kateellinen. Että tämä ei toistu. Kateus on niitä asioita, joita ihminen ei hallitse millään lailla. Kymmenessä käskyssä kateellisuutta ei mainita, mutta Raamattu on täynnä niitä kertomuksia ja kohtia, joissa kateellisuus näkyy tosi hyvin.

Jo toisessa luomiskertomuksessa ja syntiinlankeemuskertomuksessa kateellisuus näkyy siinä, että ihminen on Jumalalle jotenkin kateellinen tai käärme houkuttelee ihmisestä kateellisen puolen esiin. Mutta vielä paremmin kateellisuus näkyy seuraavassa sukupolvessa, Kainissa ja Abelissa. Toinen veljeksistä on niin kateellinen toiselle, että päästään ihan veljesmurhaan saakka. Kateellisuuden seurauksethan voivat olla ihan kammottavia. Vaikka sanotaan, että ihminen on kateudesta vihreä, niin ei kateus sinänsä saa ketään surmatöihin, mutta sen aiheuttamat asiat, vaikka mustasukkaisuus aiheuttaa kauhean määrän väkivaltaa.

Sitten kun mennään Raamatun kirjaa vähän eteenpäin, sieltä voi poimia vaikkapa Saulin ja Daavidin suhteen, joka on täynnä kateutta. Saulista on sietämätöntä, että joku nuori poika nousee hänen sijalleen vallankäyttäjänä. Uuden testamentin sivuilla laskiaisen aikaan oli kertomus siitä, että Sebedeuksen poikien äiti jollakin tavalla sekosi. Hän sekaantui poikiensa asioihin ja pyysi, että Jeesus antaisi näille pojille erityisen paikan valtakunnassaan. Jeesus tietenkin kieltäytyi sellaisesta lupauksesta. Siinä raamatunkohdassa kerrotaan, että muut opetuslapset harmistuivat tästä kysymyksestä. Siinä puhutaan ”harmistumisesta”, mutta yhtä hyvin siinä voitaisiin sanoa, että muissa oppilaissa heräsi jonkinlainen kateuden tunne tai ainakin he ajattelivat kateusmallin mukaan, että minkä takia tuo saa ja he eivät saa.

Sitten on hyvin tunnettu tuhlaajapoikakertomus. Se on niitä raamatunkertomuksia, jotka aika hyvin vielä muistetaan, vaikka vähän rupeaa häviämään tieto, että mikä se tuhlaajapoika oikein oli. Lyhyesti tuhlaajapoika oli kahdesta veljeksistä nuorempi, joka pyysi isältään ennakkoperinnön ja lähti sen kanssa maailmalle. Maailmalla hän sotki asiansa ja tuli sen jälkeen takaisin kotiin nöyränä miehenä. Isä ei ollutkaan hänelle vihainen vaan otti hänet avosylin vastaan ja järjesti hänelle juhlat, joissa tanssittiin ja syötiin hyvin. Tämän tuhlaajapojan vanhemmalle veljelle tilanne oli sietämätön. Hän kyseli, että miksei häntä ole ikinä juhlittu. Hän ei sitten viitsinyt veljensä juhliin edes osallistua.

Tästä vanhemmasta veljestä joku on sanonut, että hän on maailmankirjallisuuden surullisin hahmo. Kaikki muut iloitsevat ja hän on sivussa kateutensa takia. En nyt tiedä, onko hän maailmankirjallisuuden kaikkein surullisin hahmo, mutta vähän sinnepäin.

Kateutta on turha pyydellä anteeksi, se ei ihmisestä lähde mihinkään. Jos kateus valtaa ihmismielen, siihen on ymmärtääkseni vain kaksi ratkaisua. Toinen on se, että lähtee kerta kaikkiaan pois. Jos se kreikkalainen maanjäristysten ennustaja siellä jossain Ateenan seudulla aiheuttaa toiselle tutkijalle kateutta, pitää lähteä Moskovaan tai peräti Kiinaan saakka saadakseen jotain muuta ajateltavaa. Toinen juttu on se, että siitä kadehdittavasta saattaa tulla niin suvereeni hahmo, että kukaan ei enää osaakaan olla hänelle kateellinen.

Nyt kun suomalainen supersankari Jari Litmanen on täyttänyt 50 vuotta, olen katsellut häneen liittyviä jalkapallo-ohjelmia. On ollut hieno nähdä, että kukaan hänen pelikavereistaan ei ole hänelle kateellinen. Litmanen on toiminnassaan niin suvereeni, ettei kukaan ole voinut kuvitellakaan, että hänen asemastaan voisi kilpailla. Kun Litmanen oli vaihdossa, Suomen peli ei kulkenut. Pelikaverit sanoivat, että kun Litmanen tuli takaisin kentälle, tuntui siltä kuin isä olisi tullut paikalle.

Nuortenkin kanssa sen on huomannut ihan tavallisella rippileirillä. Joku isonen saattaa olla niin hyvä näyttelemään, että häntä vähän kadehditaan. Mutta sitten on joku, joka on kertakaikkisen ylivoimainen. Kaikkien on vaan pakko sanoa, että ”toi on tässä asiassa niin hyvä, että hänelle ei voi olla millään lailla kateellinen”. Jossain vaiheessa voi olla mahdollista, että ihminen nousee osaamisensa ansiosta kateellisuuden tunteiden yläpuolelle.

Kerron vielä jalkapallopuolelta esimerkin siitä, kuinka kateus saattaa vaikuttaa esimerkiksi pelaamiseen. Ranskan huippujoukkue PSG:ssä pelasi jokunen vuosi sitten yhtä aikaa Brasilian Neymar ja tämänhetkinen supertähti Mbappé, joka oli silloin tosi nuori, ja sitten uruguaylainen Cavani. Ranskalainen lehti oli tutkinut prosentteja, millä tavalla nämä pelaajat syöttävät toisilleen. Cavani ja Neymar olivat supertähtiä, jotka saattoivat ajautua taistelemaan jopa siitä, kumpi saa potkaista vapaapotkun. Siinä sitten ilmeni, että Neymar ei syötä Cavanille käytännössä ollenkaan. Jos kentällä on kaksi pelaajaa, joista toinen ei syötä ollenkaan toiselle, sen tietää vaikuttavan pelin tulokseen tosi paljon.

Mennään sieltä jalkapallokentältä sitten tavallisen ihmisen ihmissuhteisiin. Sisarkateushan on todella vakava asia, joka saattaa näkyä huvittavallakin tavalla siinä, kun perintöä jaetaan. Hehtaareista ja asuinneliöistä kiistelyn vielä ymmärtää, mutta kun riidellään vaikka astioista, niin mun on pikkasen vaikeaa ymmärtää, minkä takia niistä pitäisi taistella. Mutta usein siinä onkin epäilemättä kysymys muustakin kuin astioista, jostain ikivanhasta lapsuuden traumasta. Joku on tuntenut, että joku toinen sisaruksista on ollut vanhempien suosikki, ja siihen sitten perintöä jaettaessa haetaan hyvitystä. Siinä on niin paljon tunteita pelissä. Sellaisia tunteita, joita ihminen ei ymmärrä ollenkaan eikä hallitse. Siinä mielessä on ymmärrettävää, että ne astiatkin saattavat olla siinä tilanteessa ihan sietämättömän tärkeitä.

Siitä mustasukkaisuudesta jo mainitsinkin, mutta sehän ei ihan selity pelkällä kateuden tunteella. Jokaiseen toimivaan rakkaussuhteeseen tietenkin kuuluu positiivisellakin tavalla ripaus mustasukkaisuutta, että ei ole ihan samantekevää, mitä toinen tekee ja missä hän aikansa käyttää. Ei se ihan kateudellakaan selity, mutta jokin osa siinä on sitäkin.

Voidaan päätyä ihan kammottaviin asioihin. En ole mikään suuri kirjailija Stephen Kingin ystävä, mutta yhden hänen kirjansa olen lukenut. Se on vähän liian löysä, kolmasosan siitä olisi voinut pudottaa pois eikä mitään olisi menetetty. Sen nimi on Tarpeellista tavaraa. Ideana on, että paholainen tulee kaupunkiin ja perustaa kaupan, jossa myydään juuri sellaista tavaraa, mitä asukkaat tarvitsevat. Jos jonkun postimerkkikokoelmasta puuttuu jokin postimerkki, sieltä saa juuri sen, jos jonkun autosta puuttuu varaosa, sieltä saa juuri sen. Tavaran saa periaatteessa ilmaiseksi, mutta siinä on sellainen sääntö, että kun sen on saanut, täytyy tehdä jotain ilkeää naapureille. Täytyy sotkea jonkun pihalla kuivumassa olevat lakanat tai käydä potkaisemassa auton lokasuojaan lommo. Nämä ihmiset rupeavat jäämään toisilleen kiinni teoistaan, ja lopulta kaupungissa syntyy koston kierre, täysi sota. King tietenkin vetää kertomuksensa överiksi, mutta kuitenkin juoni hyvin kertoo siitä, että tällaiset kateuden kaltaiset tunteet voivat myrkyttää koko kaupungin ja yhteisön, ja siitä voi seurata hirveitä asioita.

Kateudella on kaikesta huolimatta myös hyvät puolensa. Luin juuri amerikkalaisen tekstin, jossa sanottiin, että kateus myönteisellä tavalla saa toimimaan. Kun huomaa, että naapuri menee eteenpäin, niin ei rupeakaan potkimaan hänen uutta autoaan vaan tekee hullusti töitä, että saa itse hankittua samanlaisen auton tai vielä paremman.

Tässä ihan viime viikolla luin Susanna Alakosken kohtalaisen vanhan kirjan, joka taitaa olla kymmenen vuoden takaa – mutta hyvät kirjathan ovat sellaisia, että niitä voi lukea kymmenen vuotta vanhoinakin. Kirjan nimi on Sikalat, ja se kertoo ruotsinsuomalaisista. Kun puhutaan näistä laiminlyödyistä lapsista, niin se on aivan erinomainen kirja myös siihen. Siinä näkee, mitä käy lapsille, joiden vanhemmat alkoholisoituvat.

Mutta kateudesta piti sanomani, että tämä päähenkilö Leena on jossain Ystadin siirtolaislähiössä ja saa kutsun luokkatoverinsa syntymäpäiville. Luokkatoverin vanhemmat ovat lääkäreitä tai jotain sellaisia. Leenan kotona huonekalut ovat vähän eri paria keskenään, ja lääkäriperheessä luokkatoverin luona on sitten uima-altaat ja kaikki, mitä hienoon kotiin voi kuvitella. Alakoski mainitseekin sanan kateus. Hän sanoo jotenkin niin, että Leena siellä lääkäriperheen kotona kysyy, että minkä takia minulla ei ole näin, että minkä takia meillä ei ole tällaista taloa ja uima-allasta. Minkä takia minunkin vanhempani eivät voisi olla koko ajan selvin päin.

Alakoski jättää kirjansa sillä tavalla kesken, että siinä ei selviä, miten Leenalle lopulta käy. Mutta siinä on mahdollisuus myös siihen, että tämä synttärikokemus olisi ollut sellainen, mikä olisi omalta osaltaan häntä kuljettanut eteenpäin ja näyttänyt, että se, mitä hän kadehti, on sellainen maailma, jota kohti hänkin voi ponnistella.

Että jos näin summaten sanoisi, niin ripaus kateutta ihmisen elämässä voi olla hyvä motivaattori, mutta heti kun sitä on enemmän kuin ripaus, siitä tulee sairaus ja myrkky, joka tuhoaa elämän. Suomalainen, aika monille tuttu sananlaskukin sanoo: ”Kateus vie kalatkin vesistä.”